Nakki-Emo 1969. Kuva-copy©K.K/Nouseva. Tässä valmistuu maistuva "Helsinkiläinen". Rouva Aira Kolari grillauspuuhissa.
60°13'33.80"P 24°53'44.40"I Thalian aukiolla oli Suomen Turistiauton STA bussin kuljettajien koppi, vieressä oli Aira Kolarin, "Nakkiemon" ensimmäinen Nakkikioski -57 ja samassa kioskissa oli myös PoHu,n veikkauspiste. Siinä otettiin keskiviikkoisin veikkauksia vastaan. PoHu siirtyi sieltä Pohjois-Haagan ostoskeskukseen "Räkälän" alatasanteelle (paikka no:6). Nakkikioskin siirtyi tutulle paikalle, Näyttelijäntie ja Pietari Hannikaisentien kulmaukseen tyhjälle tontille, sähkömuuntajan ja Näyttelijäntien 2 väliin. Tässä Näyttelijäntien 2:n talossa toimi ainakin 1950-luvulla lasten neuvola, lasten leikkikoulu sekä koululaisia ennen Tolarin koulun valmistumista Lokakuussa 1956. Keskellä rakennusta toimi ELANTO kolmena eri "putiikkina": vasemmalla ensin liha ja kalapuoti, sitten maitokauppa(kerma, piimä, voi) ja oikealla oli sekatavarakauppa. Nämä kolme putiikkia olivat sisäovilla yhteydessä toisiinsa ja jokaiseen pääsi myös ulkoa erikseen. Talon takaosassa kokoontuivat kellarissa Haagan partiolaiset eli Haukka Veikot, joka varmaankin perustettiin siellä 1961. Kioskia vastapäätä, Näyttelijäntien toisella puolella oli kaksi liikehuoneistoa. Vasemman puoleisessa oli Sorsakiven lihakauppa, myöhemmin Hultin-liha ja oikealla oli Pohjois-Haagan ensimmäinen posti, joka siirtyi 1959 ostoskeskukselle. Postin tilalle tuli Simola.
Nakkiemon koju kyyhöttää kadun varrella
Pakkasta, jäätävä tuuli, pinta-alaa kopissa on muutama neliö. Lämmityslaitteita ei ole. Lasiset seinät ja muoviverhot eivät liiemmin lämpöä pitele. Nakinmyyjän työaika on varsinainen yö ja asiakkaita useimmissa myyntipisteissä riittää. Pieni iltapala maistuu kotimatkalla. Valintaakin on; nakkeja, porilaisia, helsinkiläisiä ja tietysti "köyhis" sämpylä ilman nakkia. Maustevalikoimaan kuuluu ensimmäisenä sinappi, tomaattikastike, kurkku, kurpitsa, valkosipuli, mutta suola on kuitenkin tärkein. Maustemaku on kovin erilainen, mutta myyjä tuntee asiakkaittensa maun, kertoo rouva Kolari.
Yötyöhön tottuu, valvomiseen ei
Kaikista hankalinta on minun mielestäni vuorotyö. Kyllä sitä yötyöhön tottuu, mutta valvomiseen ei. Tilanne on mukavampi, jos on säännöllinen yötyö, silloin voi päivällä nukkua. Päiväunta tarvitsee kyllä kolmanneksen enemmän. Minulle ainakin on hankalampi sellainen tilanne, että vuoroin on päivätyö ja vuoroin yötyö. Kaupungissa en olisi päivääkään. Täällä olen melkein omalla kotipihalla ja sekin merkitsee paljon. Lauantaisin ja sunnuntaisin olen yöllä kolmeen, muulloin kahteen. Kun lehdenjakajat pyöräilevät ohitse, kokoan minä tavarani ja lähden nukkumaan, toteaa rouva Kolari.
Kesät ovat hauskoja
Nuoriso menee ulkomaille ja kortteja tulee minulle ympäri maailmaa osoitteella Nakkiemo Helsinki 40. Posti tuntee myös Nakkiemon ja kortit tulevat kotiin. Viime kesänä kaukaisin tervehdys tuli aina Hongkongista saakka. Kortteja on vuosien mittaan tullut iso nivaska. Sotaväestäkin pojat muistavat nakkiemoa. Tervehdyksien sisältö on suurin piirtein sama; "Nakkiemo, mä kaipaan niin sun hodareitasi". Eräs hauskin juttu oli se kun poikajoukko oli metsätöissä Lapissa ja kirjoitti minulle pitkän kirjeen sätkäpaperille. Siinä oli hyviä poikien juttuja, totesi rouva Kolari hymy silmäkulmassa.
Pidän työstäni ja ihmisistä
Tästä johtuen tulen aina mielelläni tänne. Päivisin jaan aina silloin tällöin mainoksia ja lehtiä. Se käy oikeastaan jumpasta, kun ravaa noita kerroksia. Muutoin sitä kait kangistuisikin paikalleen. Perhe on tottunut tähän äidin yötyöhön ja sittenpä sitä jää aikaa päivisin olla lasten kanssa ja valvoa niiden lukujakin. Välillä ehdin sentään lukemaan. Jännärit ja matkakuvaukset ovat mieleisimpiäni. Odottelen taas kirjojen alennusmyyntejä. Kirjat muutoinkin ovat niin kalliita ostaa.
On tässä työssä ikäviäkin puolia
Näin pakkasöinä ei ole hauskaa pestä käsiään tässä kylmässä kopissa. Reumatismia ei kuitenkaan ole tullut, vaikka olenkin myynyt tässä jo kaksitoista vuotta. Lämpimiä vaatteita tarvitaan ja runsaasti. Ei sitten ihme, jos rouvat silloin tällöin kysyvät, että koska se tulee, mutta ei ole vain tullut. Kylmää hommaa tämä on, enkä usko, että kaikki tätä kestävät, toteaa huopasaappaat jalassa rouva Kolari, jota myös joskus tuurasi rouva Allo.
Täällä Pohjois-Haagassa on niin ihanaa
Tämä on harvinaisen rauhallista seutua. Kaikista kivoimmat ovat tietysti kesäiset aamuyöt. Aijai kun siitä nauttii, kun linnut laulavat, koivut tuoksuvat just hiirenkorvalla ja se hiljaisuus. Täällä ei ole niitä pummejakaan. Nakkiemo ei vain myy; hän on ihminen, jolle kerrotaan niin surut kuin ilot ja ainahan niitä ihmisillä on. Kyllä, ja tässä on joskus kuin Leelian lepotuolissa. Vuosien varrella oppii tuntemaan lähiseutujen asukkaat tapoineen ja murheineen, sanoo rouva Kolari.
Nakkiemo ei asettanut nuoria arvojärjestykseen
Kaikki olivat hänen silmissään tasa-arvoisia ja arvostus oli molemminpuolista. Nakkiemoa ei koskaan kiusattu eikä hänelle tehty mitään ilkivaltaa. Nakkiemo tunsi kaikki nuoret nimeltä. Niinpä hän osasi aina tarvittaessa kertoa, oliko joku määrätty poika tai tyttö käynyt sinä iltana. Hän myös välitti edelleen asianomaiselle tiedon, kuka tätä oli kysellyt ja minne kysyjä oli mennyt. Nakkiemo toimi tärkeänä linkkinä nuorten välillä. Kolari kertoo myös; tänä aikana lapsetkin ovat ehtineet kasvaa isoiksi ja häviävät nakkikioskin ympäriltä. Silloin tietää, että ne alkavat seurustella, he menevät avioon ja muuttavat pois. Mutta sitten tulee onneksi käymään entisen perheensä luona ja se on kiva, kun he työntävät vaunuja ja sanovat, katso Emo täällä on meidän pieni vauveli. Usein tämä esittely tapahtuu jo muutaman viikon vanhana.
Kioskilla riitti vilinää joka ilta
Nimensä ”Nakkiemo” sai nuorilta, joiden kokoontumispaikka kioski oli. Nakkiemolla oli aina aikaa vaihtaa muutama sana. Koskaan hänellä ei ollut niin kiire, ettei olisi ehtinyt pitää pientä juttutuokiota asiakkaan kanssa. Kovin paljon rahaa nuorilla ei ollut käytettävissään, mutta onneksi varsinainen liiketoiminta ei ollut pelkästään heidän varassaan. Suosituin ostos nuorten keskuudessa oli ”köyhis” eli halkaistu sämpylä mausteilla. Nuorten vanhemmat tulivat kioskille katsomaan tai tervehtivät kadulla Nakkiemoa, josta heidän lapsensa kotona niin paljon puhuivat. Kioskille poikettiin kaupungilta tullessa ja muutenkin kyselemään kuulumisia sekä tapaamaan kavereita. Paikalla kävi myös paljon julkkiksia, jotka olivat kuulleet Nakkiemosta Pohjois-Haagassa asuvilta ystäviltään.
Kioskista sai myös tulospalvelua
Nakkiemolla oli kioskissa radio, ja hän oli ottanut tavakseen kuunnella jääkiekko-ottelujen tulokset ja kirjoittaa ne ylös. Kyselijöille hän osasi sitten kertoa, miten tämä tai tuo ottelu oli päättynyt. Tosinaan asiakas oli juhlinut hieman liikaa ja silloin kioskilla oltiin kovin nöyränä. Emolta pyydettiin anteeksi, kun kontrolli oli sillä tavalla pettänyt ja toivottiin, ettei emo vain olisi vihainen. Eikä emo tietenkään ollut, koska asianomainen oli kuitenkin pohjimmiltaan ihan kiltti. Nämä nuoret ovat ystäviäni, rouva Kolari toteaa.
Nakkikioskin omisti, Hoffström. Nakit tulivat Marschan'ilta ja mahdollisesti myös Kniefiltä. Palkan rouva Kolarille toimitti Aarne Fagerström, joka kuvaa työtänsä näin; Ei tässä työssä mitään mukavaa ole. Ainoa mukava asia tietenkin on palkka, mutta samalla ne palkkapäivät ovat vaikeitakin tällaisessa yömajassa, toteaa yömajan vahtimestari Aarne Fagerström. Meillä on kokonaisvahvuus 370, josta naisia on 160 ja joukkoon mahtuu monenlaista asiakasta. Monille perjantaipäivä on tilipäivä ja se merkitsee meille vaikeuksia sitten illalla ja yöllä. Me kun emme saa päästää juovuksissa olevia tänne sisälle ja siinä sitten tulee kaikenlaista. Säännöllinen päivätyö on ehkä parasta ja monille tämä vahtimestarin työ onkin sivuammatti, totesi vahtimestari Fagerström.
"Nakkiemo, olit rakas kaikille Pohjois-Haagan asukkaille"
Kun hän vuonna 1975 lopetti siirtyäkseen päivätyöhön toisen työnantajan palvelukseen, hän oli ehtinyt palvella pohjoishaagalaisia liki 20 vuotta. Päivätyöstään Finnairilta hän sitten aikanaan jäi eläkkeelle. Aira Kolari poistui keskuudestamme vuonna 2005.Aira Kolari "Nakkiemo" 1957-1975 Muistolaatta 13.06.2010 Näyttelijäntie 2, 00400 Helsinki
Teksti: Markku Poutanen
Lähdeaineisto: Päivän Sanomat 23,01,1969 / kiitos myös Kimmo Kolarille taustatiedoista. |
